keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Asiaa iloisesta hännän huiskusta ja kakkakeväästä.

Kevät. Auringon valoa, lisääntyvää mielen energiaa ja lumen alta paljastuva maa. Kesän voi melkein jo haistaa. Todellakin, haistaa. Lehtien palstoilla ja yleisönosastoilla on alkanut velloa joka keväinen kakkakeskustelu. Lumien sulettua teiltä ja teiden varsilta löytyy talven pimeiden iltojen aikana tapahtuneet tekoset. Hännänhuiskujen salainen vastaisku. Tänä keväänäkin se näyttää ärsyttävän ja olevan ihmisten mielissä ihan niin kuin kaikkina aikaisempina keväinä. Jos aukaisemme silmiämme hiukan enemmän ja näemme mitä kaikkea muuta hohtavien hankien alta paljastuu, huomaamme, että roskien määrä on valtava. Ja siitä emme voi syyttä nelijalkaisia ystäviämme. Tupakan tumppeja ja purukumeja, joiden maatuminen kestää 100 - 200 vuotta, alumiinitölkit maatuvat 50 vuotta, rikotut lasipullot tai koiran kakat muovipussissa eivät maadu koskaan.

Olen joskus nähnyt Sveitsissä ja muutamissa muissakin Euroopan maissa, että koirankakkapusseja (maatuvia sellaisia) on hauskoissa automaattitelineissä koirienn ulkoilutusreittien varsilla. Kätevää. Voisiko tämä toimia meillä Kajaanissa ja Kainuussa? Nimittäin usein kakka jää keräämättä, kun pussi on unohtunut kotiin.
Kun koira kakkii lattialle, mitä tehdä? Ehkä maton voisi hivuttaa tekeleen päälle huomaamattomasti ja unohtaa koko haisevan, lämpimän ongelman. Olla vain, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ongelmaan voisi reagoida vasta, kun on pakko. Tai ehkä joku muu voisi hoitaa ongelman pois päivä järjestyksestä. Tai toisaalta, sitten voisi tarttua toimeen, järjestää siivousvälineet esille, kärsiä hajusta hiukan enemmän mutta lyhyemmän aikaa. Ehkä pitäisi liata käsiä hiukan. Mutta ongelma olisi samoin tein hoidettu. Hyvin usein ongelmien lykkääminen on helpompaa, kuin niihin välittömästi tarttuminen. Ongelmien lakaiseminen maton alle hautumaan ei auta. Sillä herra Joku Muu on myös poistunut keskuudestamme, eikä hän tule auttamaan. On ihan itse tarttuvat ongelmiin, jotka ovat tässä ja nyt.

Mutta nämä kakkakoneet ovat myös positiivisen ajattelun mestareita. Työskentelin aikaisemmin koiraystävällisessä toimistossa, jonne koirakaverit tulivat töihin meidän mukanamme. Parhaillaan töissä kävi viisi huiskuhäntää, pyyteettömästi ilman palkkaa. Koirien joka aamuinen riemukas kohtaaminen toimistolla oli iloista katseltavaa. Riemukasta hännänhuiskutusta, hentoja kuonokosketuksia ja pieni yhteinen leikki tai paini jälleen näkemisen kunniaksi. Ilmeistä pystyi lukemaan ajatukset: ”Ihanaa, kun sinä tulit tänään töihin. Mahtavaa nähdä taas!”, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta oli kulunut vaivaiset 16 tuntia. Ajattelin usein, että voi, kun mekin, ihmiset saisimme samanlaisen riemun joka aamu töihin tullessamme ja nähdessämme työkavereiden kasvot. Meillä on paljon oppimista koirilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti