keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Korhosen karhumaiset konstit

Joskus ihmettelen oikein urakalla, miten karhut ja ihmiset näyttävät tekevän paljon samaa, mutta me karhut ratkomme asioita paljon yksinkertaisemmin. Ihmiskaverini ovat olleet melko nopeita oppimaan karhumaisille tavoille, mutta on heilläkin vielä kirimistä. Toisinaan he kysyvät (ja samalla taputtavat päätäni, mikä on lähinnä ärsyttävää), että mites se Korhonen tässä tilanteessa oikein toimisi. No enhän minä ole voinut vastata, sillä olen vielä vähän hiljainen kaveri, uusi kun olen. Onneksi sentään osaan kirjoittaa!

Jos minua ärsyttää jokin asia enkä pääse siitä yli, päästän höyryjä pihalle. Ärjyn ja pusken honkaa kunnes huomaan, että ei se peijakas siirry mihinkään. Sitten huomaankin puun vierellä pilkottavat mustikat ja istun mättäälle niitä nautiskelemaan. Ihmiset eivät osaa lopettaa hankaluuksien vatvomista, vaikka kuinka mehevä mustikkamätäs olisi aivan vieressä. Asiaa saa märehtiä 10 minuuttia, minkä jälkeen on aika päättää. Jos asialle voi tehdä jotain, on toimittava - jos ei, on asian annettava olla ja mentävä eteenpäin.

Tiedän kyllä monia hyviä mustikkametsiä. Ja välillä pitää kokeilla uusia polkuja, että voi löytää lisää marjaisia saloja. Tätä minä olen tahtonut yrittäjillekin sanoa, kun he etsivät uusia töitä. Asiakkaita on olemassa runsaasti, kun vain tarkentaa etsinnän mahdollisimman pitkälle ja keskittyy muutamaan hyvään kohteeseen monen epävarman sijaan.

Kannattaa muistaa myös karhumainen "catch a fish". Sillä tavoin saa uusia kumppaneita ja ideoita. Ihmisille voi jutella ihan ilman erityistä asiaa ja ihan vahingossakin tavatulta tyypiltä voi kysyä, mistä hän on kiinnostunut ja mitä voitaisiin tehdä yhdessä? En minäkään joka kerta saa napattua lohta virrasta, mutta aina onnistuminen palkitsee!

Myönnetään, on se karhujenkin elämä toisinaan työlästä ja lähellä kaaosta. Keväällä tulee yhtäkkiä pentuja ja joudumme miettimään niiden pärjäämistä. Ihmisten keskuudessa olen kuullut, että pentujen sijaan voi kehkeytyä työsuma ja projektinpoikasia pukkaa kerralla monta. Niistäkin kyllä selviää: ruuhka on hetkellinen tilanne ja apua löytyy aina, kun vain kysyy.

Eikä työ saa olla liian vakava asia. Välillä pitää leikkiä, jopa mahtavan metsän kuninkaan. Asioiden jumittaessa kannattaa ravistaa päätä, irvistää toiselle ja hassutella tai lähteä porukalla ulos kävelylle. Kun useampi pää lyödään rennosti yhteen, jokaisen lamppu syttyy keskimääräistä tiheämmin.

Arjessa jaksamiseen minua auttaa karhunpesä, jonne kokoonnumme rauhoittumaan ja lepäämään pitkän talven ajaksi. Uudessa työyhteisössäni virtaa antaa sohvailu. Istahdamme alas jakamaan kuulumisia ja hurraamaan toistemme saavutuksille. Myös säännöllinen oman ajan ottaminen oman karhuperheen kanssa on ehdottoman tärkeää - oikeastaan se on kaikista tärkeintä.

Korhonen

Kirjoittaja on Kalevalasta kotoisin oleva karhu, joka harrastaa tarkkailua, sohvalla istumista ja pienyrittäjien sparrausta. Korhonen seurailee päivisin elämää yrittäjäyhteisö Crazy Town Vuokatissa ja tallustelee öisin Kainuun sinisillä vaaroilla.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Kop-Kop täällä omatunto

Onpas aikoihin eletty. Maailmamme pursuilee mullistuksia nyt oikein roppakaupalla. Ensin maa järisi katastrofimaisesti Haitissa. Pian sen jälkeen Islannin tulivuoret pysäyttivät lentoliikenteen ja hankaloittivat tuhansien ihmisten arkea. Thaimaalaiset punapaidat eivät millään pysy ruodussa. Täällä Suomessa VR ei saa juniaan kulkemaan aikataulussa. Mitä pidemmälle matkustat sitä enemmän olet myöhässä. Uutiset kuiskivat taas uuden taloustaantuman riskeistä, mitkä piilevät ihan nurkan takana. Huhupuheet tiedottavat, että Kajaanissa joku myrkyttää koiria ja kissoja sekä katkoo pullasorsien siivet. Lista lienee loputon.

Kun katselee ympärilleen niin maailma ja oma ympäristö on täynnä epäkohtia. Monet asioita ovat sen mittaluokan katastrofeja, että niihin ei itse pysty vaikuttamaan mutta apua voimme kaikki tarjota. Kolkuttaako omatunto? Mistä johtuu, että elämämme täyttyy jokseenkin negatiivisista uutisista. Pitäisikö omantunnon kolkuttaa?

Omatunto on tunto, joka monissa maailmankatsomuksissa oletetaan neuvovan ja ohjaavan ihmisiä erilaisessa tilanteissa. Omantunto muistuttaa olemassa olostaan silloin, kun yksilö tuntee katumusta tai jättää tekemättä vääränä pitämänsä teon. Omantunnon havaitseminen ja tunnistaminen on oleellista. Psykiatri ja logoterapian kehittäjä Viktor E. Frankal määrittelee omatunnon tarkoitusaistiksi. Tämä tarkoitusaisti ohjaa ihmisen kohti rikkaampaa ja merkityksellisempää elämää. Mullistuksien ja muutoksien maailmassa omatunto ohjaa meitä kohti mielekkäämpää ja syvällisempää eloa. Mielenkiintoinen seikka on se, että Vanhassa Testamentissa omatunto sanan korvaa sana sydän.

Mistä tämä omatunto sitten löytyy? Lienee viisainta tarkastella ympäristöä yksilön läheltä. Aloittaa siitä, mitä meillä on ympärillämme: perhe, ystävät, työyhteisö ja harrastukset. Laajentaa reviiriä omaan pitäjään yhteisöihin ja verkostoihin joissa on mukana. Tehdä hyvää ja toimia omatunnon mukaan siellä missä liikkuu ja vaikuttaa. Antaa omatunnolle mahdollisuus laulaa duurimelodiaa. Uskon, että se mielekkäämpi ja syvällisempi elämä aukeaa pienillä teoilla. On vaikeaa yksin pelastaa koko maailmaa mutta pienenkin epäkohdan korjaaminen, siihen puuttuminen ja huomioiminen omassa ympäristössä ja elämässä voi olla suuren virran alku! Tämä pieni hyvä voi olla vain parempi läsnä olo, kun lapsi haluaa kertoa päivän tapahtumista. Maltillisempi ote autoillessa, ohikulkijalle hymyily, roskan siivoaminen kadulta…pientä mutta niin isoa.

Mitä hyvää sinä olet tehnyt tänään?

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Mielikuvamarkkinointia

Muodollista pätevyyttä arvostavassa maassamme on yrittäjillekin olemassa omia tutkintojaan. Olipa ala mikä tahansa, voi liiketaloudellisen osaamisensa osoittaa konkreettisen tekemisen kautta ”näyttöinä” ja saada virallisen tutkintotodistuksen. Yrittäjän ammattitutkinto ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto eivät sinällään tuo lisää tulosta viivan alle, mutta voivat toimia oivina työkaluina oman liiketoiminnan kokonaisvaltaisessa kehittämisessä.

Tapaan työssäni monenlaisia yrittäjiä ympäri Suomen, jotka ovat tutkintoaan suorittamassa. Tutkintotilaisuuksissa eteeni levittäytyy koko yrittäjätoiminnan kirjo: on yrittäjiksi joutuneita, yrittäjiksi ajautuneita ja heitä, joille yrittäjyys on aina ollut itsestäänselvyys. Eräänä päivänä kuulin varsin erilaisia käsityksiä itsensä työllistämisestä: ”Tämä on minulle unelma-ammatti. Nyt pystyn joustavasti yhdistämään työni ja lasten kuskaamisen kouluun ja harrastuksiin.” Seuraavassa firmassa kuulin pitkän tarinan siitä, miten lomapäiviä on vain muutama vuodessa, asunto on lainan panttina ja parisuhde kriisissä, koska kaikki aika menee vain yritystoiminnan pyörittämiseen.

Nämä molemmat yrittäjät kertoivat sidosryhmäsuhteista puhuttaessa, miten he ovat käyneet paikkakunnan oppilaitoksissa kertomassa opiskelijoille yrittäjyydestä. Jäin pohtimaan, millaisia mielikuvia omasta ammatista ja yrittäjyydestä kouluvierailuilla yleensä kerrotaankaan?

Niin yrittäjyydestä kuin muistakin ammateista puhuttaessa olisi kiva kuulla asiasta mahdollisimman realistisesti: ei yltiöpositiivisesti ,mutta ei myöskään äärinegatiivisesti. Pitäisi seisoa omien valintojensa takana. Se edellyttää, että nämä valinnat ovat itselle kirkkaita: Mikä on yritystoimintani tehtävä pitemmällä aikavälillä? Mitä tavoitteita minulla on, onko tavoitteena pysyä leivän syrjässä vai tehdä tulosta? Miten paljon haluan panostaa aikaani ja voimiani, teenkö päätöksiä yrityksen vai jonkun muun asian ehdoilla?

Kun tavoitteet ovat selvillä ja oma toiminta tavoitteiden mukaista, heijastuu se yleensä myös siihen kieleen, millä omasta toiminnasta kerrotaan eteenpäin. Ei kai yrittäjät itse toimi suurimpana esteenä sille, ettei firmoille löydy jatkajia yrittäjäpolvenvaihdostilanteissa ja uusien yritysten perustamisprosentti laahaa meillä Suomessa kaukana siitä, mitä se on Euroopan tasolla?

Päivi Partanen

Päivi toimii yrittäjänä Intotalon yrittäjyysvalmentajien verkostossa.