tiistai 22. joulukuuta 2009
Rotia lupauksiin
Vuoden alun innolla annamme lupauksia itsellemme ja toisillemme, mutta usein käy niin, että hyvä tavoite jää aikomukseksi. Arki saapuu ja muut asiat vyöryvät lupausten yli. Samoin käy muulloinkin annetuille lupauksille ja päätöksille.
Mutta miten saisimme enemmän rotia lupauksiimme? Lupauksen antamisen jälkeen se pitää lunastaa toimimalla. Ongelma onkin, että tekeminen hiipuu ennen kuin näemme tuloksia käytännössä. Siksi on tärkeää asettaa myös pieniä tavoitteita, jotka on helppo saavuttaa matkan varrella.
Joululahjana haluan jakaa oman tapani, joka on toiminut itselläni
tavoitteiden saavuttamisessa. Voit testata sitä nyt, vuoden alussa tai
milloin tahansa.
1) Kirjoita paperille, tietokoneelle tai muistikirjaasi, mikä vuoden
päivä on a) ensi perjantaina b) viikon päästä, c)kuukauden kuluttua,
d)kolmen kuukauden päästä ja e)vuoden kuluttua.
2) Mieti mitä haluat toteutuvan, saavuttavasi tai olevan muuttuneen
noihin päiviin mennessä ja kirjaa ylös asiat päivien kohdalle.
3) Jatka elämääsi (ja ala toteuttaa tavoitteitasi).
Kun jokin tavoite on kirjoitettu ylös, se tulee enemmän aikomuksesta
todeksi ja antaa tukea omille teoillesi. Asiat eivät siis toteudu
ilman toimenpiteitä, joita alat tekemään tavoitteesi eteen, mutta
päätös on jo puoli toteutusta. Tavoitteesi on oltava myös uskottava
itsellesi, eli annat omille toiveillesi niille kuuluvan arvon. Kun
katsot listaasi ajan kuluessa, voit yllättyä!
Älä anna lupauksia hätiköiden. Käytä Joulunpyhien ja muiden lomapäivien aika omien toiveidesi ja ajatustesi pohtimiseen. Mitä haluat elämässäsi toteutuvan? Haaveiluun on luvallista ja toivottavaakin käyttää aikaa, sillä ajatuksemme määrittää toimintaamme. "Sun pitää varoo, mitä sä toivot, koska sä saat sen", kuten Andy McCoy on lausahtanut.
Rauhallista Joulua sekä unelmientäyteistä Uutta Vuotta, tuokoon se
meille jokaiselle sitä mitä eniten kaipaamme.
Marisanna
maanantai 16. marraskuuta 2009
Toivossa on hyvä elää
Usein toivo on ollut ainoa jäljelle jäänyt asia, joka on sodan tai muun kriisin aikana saanut ihmisen pitämään elämänlangassa kiinni ja selviytymään suurista fyysisistä ja henkisistä vastuksista. Toivo saa ihmisiä myös puolustamaan itselle tärkeitä asioita. Kajaanin ja Kainuun kulttuurielämää ja etenkin nuorten kulttuuriharrastuksia vahvistanut Generaattori-toiminta sai taustatukea, koska se on herättänyt monille toivoa antamalla kanavan luovuuden syntymiselle ja omien vahvuuksien löytämiselle.
Vahvuuksien ja mahdollisuuksien esiin nostaminen onkin keskeinen osa toivon johtamista, josta myös Pauli Juuti (Otava, 2005) on kirjoittanut samannimisessä kirjassaan. Mihin kiinnitetään huomiota, se vahvistuu. Siksi vikojen etsimiseen ja syyllisten löytämiseen ei kannata uhrata paljoakaan aikaa. UPM:n entisen tehdasalueen tilalle syntynyt Renforsin Ranta on elävä esimerkki siitä, miten toivo herää keskittymällä mahdollisuuksiin ja ratkaisujen korostamiseen ongelmien sijaan.
Toivon johtaminen onkin itsensä johtamista, jossa voi kehittyä. Johtava henkilö, organisaatio tai yhteisö, joka ei tiedosta omia ominaisuuksiaan, pitää johtamista vain muiden ihmisten ja asioiden muuttamisena. Johtaja, joka on taas huomannut oman ajattelunsa vaikuttavan ympäristöön, pyrkii muuttamaan toimintaansa. Omat ominaisuutensa, unelmansa ja paikkansa maailmassa tiedostanut johtaja toteuttaakin määrätietoisesti unelmiaan, muita samalla innostaen.
Toivoa herättävä johtaja arvostaa myös muiden ainutkertaista osaamista ja antaa tilaa tuoda ratkaisuehdotuksia. Hänen on oltava myös nöyrä. Muiden ei tarvitse silloin kilpailla onnistumisen kokemuksesta hänen kanssaan, vaan onnistumisesta iloitaan yhdessä. Jos voi näyttää omat heikkoutensa, ei tarvitse vaatia täydellisyyttä muiltakaan. Kaikki voivat keskittyä mokailun pelkäämisen sijaan omiin vahvuuksiinsa ja unelmiinsa, joiden toteutumiseen myös kannustetaan.
Itse halusin lapsena lääkäriksi tai metsäkoneenkuljettajaksi. Kumpaakaan alaa en ole vielä päivääkään opiskellut, mutta molempia osaajia tarvitaan Kainuussa jatkossakin. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamatokin.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Oletko sinä LIEKITTÄJÄ? Nyt on paikka auki!
Liekittäjä keskittyy ihmisiin ei asioihin. Hän aina läsnä, kun ystävillä, perheellä, lapsilla tai työtovereilla on kysyttävää. Liekittäjä ymmärtää, että tämä kysymys tai mielipide voi olla tämän yksilön sillä hetkellä ”se elämää tärkeämpi kysymys”. Liekittäjä ymmärtää, että tärkeintä ihmisille on näyttää kunnioitus heidän tekemistään ja sanomistaan kohtaan. Liekittäjällä on aina aikaa, kun on hän ihmisten kanssa. Ei ole niin tärkeää puhelua tai sähköpostia, mikä voisi keskeyttää hänen keskittymisensä ihmisiin.
Liekittäjällä ei ole koskaan kiire. Koska hän ymmärtää, että kiire tarkoittaa samaa kuin keskittymisen puute. Hän tietää, että kiire aiheuttaa ja luo ympäristöön, niin kuin itsellekin, riittämättömyyden tunteen. Hän ei halua olla ADHD-aikuinen kuten niin moni tänä päivänä on. Liekittäjä ei ole kuitenkaan laiska tai joutilas. Hän on ahkera ja aikaansaava eli hänen toiminnallaan on suunta, päämäärä ja selkeä tavoite.
Liekittäjälle tärkeää ovat unelmat ja juhlat. Hän uskaltaa unelmoida, kertoa ajatuksistaan muille ja kirjoittaa unelmiaan myös kalenteriin. Liekittäjä tietää, että unelmien kirjoittamien ylös muuttaa ne päämääriksi. Näin liekittäjä alkaa alitajuisesti ja osaksi tietoisesti kulkea kohti unelmaansa. Hän saavuttaa unelmiaan sekä päämääriään ja samalla auttaa muita ihmisiä saavuttamaan omiaan. Liekittäjä muistaa, että kun tärkeitä unelmia ja päämääriä on saavutettu, on aika pitää juhlat. Hän uskaltaa juhlistaa onnistumisia ja kertoa niistä sillä onnistumisten jakaminen auttaa muitakin yrittämään ja onnistumaan.
Liekittäjä on rohkea. Hän tarttuu heti toimeen ja uskaltaa olla rohkea. Hän ei pelkää epäonnistumisia. Liekittäjä ei ole varmistelija vaan hän etsii mitä vaikeampia haasteita ja kulkee yleensä eturintamassa. Liekittäjä ei piilottele eikä selittele virheitään vaan uskaltaa kertoa niistä rehellisesti muillekin, jotta toisetkin voisivat oppia niistä. Liekittäjä ei pelkää muutosta vaan hän kokee sen haasteena ja innostuu siitä.
Liekittäjä on hauska tyyppi. Hän tietää, että elämässä on tärkeää ilo ja hauskuus. Liekittäjä ilostuttaa muita ja hymyilee paljon. Hänen hymynsä on tarttuvaa ja loistaa harmaanakin päivänä. Hän ei synkistele mutta osaa olla vakava, kun siihen on aihetta. Liekittäjän nauru synnyttää energiaa, luo positiivisia ajatuksia ja ruokkii luovuutta.
Nyt tai ei koskaan! Oletko sinä liekittäjä?
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Muuttohommissa
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Menestyksen nälkämailla
Ei Sotkamon Jymy ole saavuttanut kolmetoista kertaa pesäpallon suomenmestaruutta ilmaiseksi. Muut joukkueet ovat yrittäneet ostaa menestystä, mutta menestyksen kulttuuri Sotkamossa perustuukin vastuun antamiseen. Muistan monta kertaa kuinka Superpesiksen sarjapeleissä Jymyn pelinjohtaja on nostanut jokeripaitaisen nuoren ja hintelän junioripelaajan ratkaisupaikassa vastuurooliin. Ja vaikkei onnistumista olekaan tullut, on tämä ollut luottamuksen osoitus, joka hivelee nuoren pelaajan itsetuntoa. Ja tänä päivänä nämä nuoret pojat ovat ratkaisemassa mestaruuksia.
Sotkamossa on oivallettu, että pelimiehet kasvavat vain vastuullisissa paikoissa. Miksi ihmeessä Kainuussa ei ole muissa organisaatioissa oivallettu Jymyn menestyksen kaavaa? Olen toiminut aktiivisesti eri rooleissa Kainuussa nyt kymmenen vuoden ajan ja tuntuu, että useammin olen kohdannut olevani keskellä pihtaamisen kostonkierrettä kuin rikastavaa vastuunjakamista.
Mutta miksi? Ehkä suurin syy on itsensä nolaamisen pelko. Vastuun antaminen toiselle voi olla virhe sinulle. Tämä pelko estää monessa organisaatiossa antamasta vastuuta erilaisille kokeiluille ja uusille toimintamalleille. Virheitä ei tehdä, mutta eipä tehdä myöskään hirveästi uusia kokeiluja. Varovaiset organisaatiohiiret pyörivät vain tuttujen ja turvallisten tehtävien sekä muka-tekemisen parissa. Tällä menolla jäämme Kainuussa auttamattomasti jälkeen muista alueista.
Onneksi Nälkämailla löytyy myös positiivisia pilkahduksia. Renforsin rannan tarina on hyvä esimerkki luottamuksen osoituksesta – ja vapaiden käsien antamisesta kehitystyössä. Talvivaara-yhtiön teknologiajohtaja Marja Riekkola-Vanhanen puolestaan kertoi Kauppalehden haastattelussa kesällä, että idea innovatiivista bioliuotusjärjestelmästä ei olisi syntynyt ilman erilaisten ajatusten rohkeaa törmäyttämistä. Samanlaista rohkeiden ideoiden ruokkimista ja vastuun antamista olisi hienoa nähdä julkistenkin rakenteiden puristamissa organisaatioissa. Vain teoilla on merkitystä ja vain me itse voimme tehdä aloitteen uudenlaisen kulttuurin luomiseksi.
Ja vanha vinkkihän on, että älä pyydä lupaa vaan mieluummin anteeksi.
Ollis Leppänen
Kirjoittaja on Intotalon yrittäjyysvalmentaja. Kerro ihastuttiko kirjoitukseni vai vihastuttiko? Kommentoi kirjoitusta osoitteessa http://intotalo.blogspot.com!
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Vanhaa vai uutta?
Kesäisessä Suomessa ja Kainuussakin järjestettiin jälleen kesällä hulluihin ideoihin perustuvia suurtapahtumia. Jalkapallon ja suon yhdistäneet MM-kisat jaksavat edelleen hämmästyttää ihmisiä ympäri maailmaa. Suofutis ja monet muut ihmeelliset tapahtumat, tuotteet ja alueet ovat syntyneet sekoittamalla yhteen tuttuja, mutta toisilleen kaukaisia asioita. Uudet menestystuotteet ja toimialat syntyvätkin yhdistämällä käsitteitä, jotka eivät arkipäiväisessä ajattelussa liity lainkaan toisiinsa.
Ihmeellisintä nimittäin on, että näitä välimaastoissa syntyviä ideoita luovat eniten ihmiset, jotka eivät ole kyseisten alojen asiantuntijoita. Ulkopuolelta asiaa katsova ei näe kaikkia esteitä, ja siksi innovaatioita kehittävät ja toteuttavat ihmiset, joilta sitä vähiten odotetaan. He ovat yleensä röyhkeinä pidettyjä ihmisiä, jotka kyseenalaistavat itsestäänselvyydet ja tavanomaiset näkemykset. Nämä päänavaajat ovat saaneet vaikutteita eri kulttuureista, oppineet eri tavalla, hylänneet oletuksensa ja katsoneet kohdettaan eri näkökulmista.
On siis esitettävä tyhmiä kysymyksiä. Miksi tämä on näin? Miksi ei kokeilla näin? Kyseenalaistamisen lisäksi on oltava valmis käytännön tekemiseen. Tarvitaan rohkeutta, paljon ideoita, epäonnistumisia ja niistä oppimista sekä sinnikästä jatkamista. Voit olla nimittäin varma, että lähiverkostosi ei hyväksy ideoitasi, koska he ajattelevat samoin kuin sinä.
Uskallatko hypätä välimaastoon?
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Voimanpesä
Olen taas vuosien jälkeen löytänyt itseni hevosen selästä ratsastustunnilta. Tämä laji on onnistunut viemään minut mukaan taas täydellisesti. Tosin en ole vuorannut makuuhuoneeni seiniä hevosen kuvilla mutta olen aktiivisesti etsinyt mahdollisuuksia lajin harrastamiseen ja siihen, että voisin tutustua ihmisiin tämän lajin parissa. Yksi mahdollisuus avautui viikonloppuna, kun Kainuun Ratsastajat järjestivät Sotkamon Haapalanlahden tallilla alue esteratsastuskilpailut. Aamupäivän harmaasta taivaasta ja vesi sateesta huolimatta kisat sujuivat mallikkaasti kisaajilta mutta ennen kaikkea järjestäjiltä. Ajattelinkin, että tätäkö se tarkoittaa, kun ryhmässä ihmisiä on voimaa kuin pienessä kylässä?
Pienellä joukolla ihmisiä, jotka kaikki osallistuvat pyyteettömästi työhön yhteisen hyvän eteen. Mukana on eri-ikäisiä ihmisiä, lapsista aikuisiin. Jokainen on valmis auttamaan, tarttumaan työhön ja toimimaan. Tiukan paikan tullen toista autetaan ja tsempataan. Työskennellään yhdessä ja onnistutaan yhdessä. Välillä tehdään virheitä mutta niistä opitaan parhaiten. Ketään ei syytellä eikä osoitella.
Onko niin, että nykyään nämä vanhojen pienten kylien voimat näkyvät ja ilmentyvät juuri näissä urheiluseuroissa, työyhteisöissä tai vaikka kerrostalo asunto-osakeyhtiön talkoopäivissä? Paikoissa, jossa ihmiset pääsevät tekemään ja innostumaan yhdessä sekä näyttämään voimansa. Näin ajateltuna aikamoinen voiman pesä on tämän meidän Kainuukin. Pieni maakunta, pieni määrä ihmisiä mutta joissa on suuri voima. Nyt kun kesän viimeinen kuukausi on aluillaan ja lähestymme syksyä, edessä on taas jollakin tapaa uuden alku. Koulut ja työt alkavat samoin kuin myös kaikki harrastukset. Nyt meillä kaikilla on todellinen mahdollisuus osallistua ja tuoda omat voimavarat yhteisömme käyttöön. Näyttää kuinka täällä puhistaan ja puhkutaan, kuinka meillä on voimaa kuin pienessä kylässä. Täältä löytyy tekemisen meininkiä ja meiningin tekemistä, jos niin vain haluamme. Jokainen meistä on voimanpesä, yllättävässäkin tilanteessa.
Innostavaa ja voimakasta loppu kesää!
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Kesän tapahtumia
Tapahtumista sain lukioikäisenä kipinän yrittäjyyteen. Ensimmäiset pari vuotta yrittäjänä elätin itseni pääosin tapahtumia järjestäen. Olen kokenut vahvan kainuulaisen tapahtumajärjestämisosaamisen niin urheilun, musiikin, messujen kuin seminaarien järjestämisessä.
Kainuussa järjestetään paljon kesätapahtumia ja koko ajan kehitetään uusia. Sillä jokaisella kylällä pitää olla oma tapahtumansa. Kaikista kainuulaisista kesätapahtumista kärkikolmikon muodostavat kuitenkin Kuhmon kamarimusiikki, suopotkupallo ja Pipefest. Vaikka ne tuntuvatkin niin erilaisilta, on näillä tapahtumilla paljon yhteistä, josta myös uusien tapahtumien kehittäjät voivat ottaa opikseen.
Kaksi tärkeintä teemaa, jotka tätä kainuulaisten tapahtumien kärkikolmikkoa yhdistävät ovat mielestäni kursailemattomuus ja paksunahkaisuus.
Mikä saa maailman huippumuusikot, miljonääriräppärit ja ulkomaiset TV-ryhmät Kainuuseen aina uudestaan? Se on kainuulainen kursailemattomuus, joka on suoraviivaista ja rehellistä vieraanvaraisuutta. Kun maailmalla miljoonia levyjä myynyt artisti saapuu Kajaaniin ei häntä ole vastassa limusiinia vaan keltainen pikkubussi. Esiintyjiä ja yleisöä ei eristetä tavallisesta elämästä vaan majoitukset järjestetään mökeille tai tapahtuman järjestäjien koteihin. Välitön ja ystävällinen henki huokuu myös meistä kainuulaisista itsestä. Näistä elementeistä syntyy rento ja vapautunut ilmapiiri, joka näyttäytyy yleisölle luovana irrotteluna. Tämä näkyi myös viime lauantaina Kuhmon kamarimusiikissa vieraillessani kamarimusiikin esiintyjien hulvattomana ilotteluna lavalla.
Miten Kainuuseen on saatu synnytettyä kymmeniä tuhansia ihmisiä vetäviä tapahtumia niin lyhyessä ajassa? Vastaus on, että ei olekaan. Nyt niin suurilta vaikuttavat tapahtumat ovat alkuunsa olleet pirun pieniä viritelmiä, joille on enemmänkin naurettu ja ilkuttu. Se vaatii tapahtumien järjestäjiltä paksunahkaisuutta. Vaikka visiot ovat alkuun jo olleet suuria, ei kainuulaisten kärkitapahtumien järjestäjien tavoitteena ole ollut menestys yhdessä yössä. Tapahtuman oman paikan löytäminen ja yhdessä tekemisen kulttuurin synnyttäminen vie aikaa, joka vaatii tulisieluisilta organisaattoreilta lujaa uskoa omaan ideaansa.
Alkuun idean kestävyyttä testataan kaikkien eri tahojen suunnalta. Ja samalla myös iho parkkiintuu, kun ottaa lokaa vastaan. Oma sietokykyni vahvistui huomattavasti ottaessani vastaan valituksia ja vinoilua vastatessani Pipefest -festarin käytännön järjestelyistä sen kahtena ensimmäisenä vuotena. Silloin muutaman kerran hanskat melkein heitettiin naulaan – mutta nyt on hienoa nähdä, miten tapahtuma kerää kehuja. Nostankin hattua kaikille kainuulaisille, positiivisella jääräpäisyydellä varustetuille tapahtumanikkareille!
torstai 11. kesäkuuta 2009
Kiitos kaikesta mitä on
Toisaalla pieni lapsi kulkee pitkin slummin katuja halkaistut limonadipullot kenkien tilalla ja väläyttää valtavan hymyn tutun naapurintädin nähdessään.
Toiselle ei riitä edes kaupan suurin plasma-tv, toinen on kiitollinen hedelmästä.
Kiitollisuuden harjoittelun sanotaan laskevan stressitasoa ja parantavan ihmisten elämänlaatua välittömästi. Kiitollisuus tuo elämäämme lisää - ei kaiken sen miettiminen, mitä meillä ei ole. Harjoittelu on helppoa ja sitä voi tehdä kuka vain.
Uniongelmaiselle tervetullut tieto lienee, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen illalla ennen nukkumaan menoa on yksi parhaita tapoja saada rauhallinen uni. Testasin tätä itse ja se todella toimii. Hankin kauniin muistikirjan, johon joka ilta kirjoitan vähintään sivun niistä asioista joista olen tänään kiitollinen. Ne voivat olla asioita joita omistan, asioita joita olen tehnyt toisille tai he minulle tai asioita joita olen tänään oppinut.
Jos en tunne olevani mistään kiitollinen, kuvittelen mistä voisin olla. Kirjoitan aina nykymuodossa, ikäänkuin minulla olisi jo kaikki se mitä haluan. Kiitollisuuden puutteen sanotaan estävän unelmien saavuttamisen. Kun tunnen kiitollisuutta siitä kaikesta, mitä minulla on jo nyt ja mitä elämääni voi olla tulossa, viritän itseni taajuudelle missä elämääni voi virrata enemmän hyvää.
Kiitollisuus on kuin aurinko. Se on aina taivaalla, näinpä sitä tai en. Auringon lämpö on puhtainta elämänenergiaa - emme vain aina osaa arvostaa sitä sellaisena. Kun seison pihalla kasvot aurinkoa kohti, voin tuntea sen lämmön syleilevän ihoani. Kun käännän selkäni pois tai pysyttelen sisätiloissa, lakkaan tuntemasta auringon energisoivan vaikutuksen.
Kiitollisuus toimii samoin. Kun avaan aistini kiitollisuudelle, virtaa elämääni välittömästi lisää hyvää. Annan tunteen viedä. Kun ylitse pyyhkäisevä kiitollisuuden aalto on niin voimakas että se saa silmiini kyyneleet, tiedän löytäneeni syvimmän itseni.
"Kiitos lähimmäisistäni, jotka välittävät minusta ja joista saan pitää huolta. Kiitos tästä kauniista kodista, kiitos terveydestäni. Kiitos aamuisesta kahvikupillisesta, kiitos torin mansikoista. Kiitos näistä vahvoista jaloista, joilla saan kävellä ja liikkua, osoittaa riemua elämän lahjasta. Kiitos käsistä, joilla voin kirjoittaa ja tehdä töitä. Kiitos kehoni ja sieluni ovat tasapainosta. Kiitos kaikesta tästä, mitä minulla on."
----------------------------------------
Kaisa Jaakkola on kotoisin Kajaanista ja valmistunut diplomi-insinööriksi Tampereen Teknillisestä Yliopistosta vuonna 2007. Kaisa innostui fitness-urheilusta vuonna 2004 suorittaen seuraavien vuosien aikana personal trainerin ja ravintoasiantuntijan tutkinnot sekä osallistuen body fitness-kilpailuun vuonna 2006. Keväällä 2009 Kaisa siirtyi kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Kaisan internet sivut löytyvät osoitteesta www.fitflow.fi.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Päätöksen voima
Tein taannoin vaikean päätöksen. Luovuin unelmasta, jonka varaan olin rakentanut paljon. Jätin työn, joka ei todellisuudessa vastannutkaan odotuksiani. Harppaus tuntui kolmen peninkulman saappailla tehdyltä: uuden elämäni ensimmäisenä aamuna heräsin yrittäjänä. Minun yrittäjyyteni ei syntynyt pitkäaikaisten haaveiden pohjalta, mutta päätöksen hetkellä tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Aviomiehelleni sanoin, että minua ei sitten kutsuta yrittäjäksi. Sanalla on negatiivinen kaiku. Minä haluan olla tekijä.
Päivät ennen päätöksen tekemistä olivat kamalan vaikeita. Pyörin unettomana sängyssä ja podin fyysisiä oireita jotka kumpusivat tyytymättömyydestä elämään jota elin. En ollut itselleni aito, enkä uskaltanut myöntää mikä elämässäni oli pielessä. Lopulta ego ja sydän olivat tukkanuottasilla. Oli selvästi päätöksen aika.
Kyllähän diplomi-insinööri, järkevä ja viisaalla aivotyöllä päätöksiä tekevä ihminen, tekee vain pitkäjänteisesti töitä eikä haihattele vapauden ja muiden humputusten perään! Looginen ajatuksenjuoksu sanoo, että pitää tehdä töitä useampi vuosi jotta ehkä jonain päivänä pääsee siihen asemaan ja työhön, jota oikeasti tavoittelee. Parin vuoden työkokemuksella ei vielä kovin kummoisia liksoja ja vastuita saada.
Väärin. Kuka tahansa voi tehdä ihan mitä tahansa. Omat uskomuksemme rajoittavat meitä enemmän kuin tutkintomme tai älykkyysosamäärät. Tärkeimmät ominaisuudet unelmien saavuttamisessa ovat usko itseen, halu tehdä ja innostus oppia. Niitä varten ei tarvitse lukea kuuden vuoden tutkintoja. Minulle se taisi kylläkin olla välttämätöntä, sillä muuten en olisi hoksannut mitä en ainakaan halua.
Koulutus ei onneksi koskaan mene hukkaan. Ehkäpä diplomi-insinöörimäinen ajattelukyky ja tekniset taidot antavat minulle ajan kanssa uniikkia kilpailuetua toimiessani elämäntapavalmentajana ja personal trainerina.
Eniten tarvitaan rohkeita päätöksiä. Alussa ei tarvitse tietää "miten", tarvitsee vain tietää "mitä". Asiat selviävät kyllä.
Kun avaa sydämensä ja kuuntelee hiljaa, alkaa sisältä kummuta syvällä piileskelleitä unelmia ja ajatuksia. Mitä tahdon? Kuka olen? Kysymykset löytävät vastauksensa. Löytää oman ihanan itsensä, sen jonka saattoi kadottaa sinä päivänä kun teki päätöksen pelkällä järjellä kuuntelematta sydäntään.
Aina voi ottaa uuden, ennakkoluulottoman askelen. Päätökseen menee vain murto-osa sekunnista.
----------------------------------------------------
Kirjoittajana toimii Kaisa Jaakkola, joka on lähtöisin Kajaanista ja tällä hetkellä hän vaikuttaa Tampereella. Kaisa kertoo, että hän dynaaminen, helposti innostuva, empaattinen, intohimoinen tietoimuri. Hän ei pidä elämästä tasapaksuna - siinä pitää olla särmää ja jännitystä. Kaisasta lisää löytyy http://www.fitnessflow.fi/
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Olet oikeassa!
Ihmisen mieli on myös kuin multapenkki tai pelto. Hyvien asioiden kylväminen voi aloittaa vain omasta itsestä ja omista ajatuksista. Jos odottaa aina ensin muiden ihmisten tai olosuhteiden muuttumista, voi odottaa lopun ikäänsä. Gandhi sen sanoi: ”Meidän on oltava se muutos, jota maailmalta odotamme”. Muutosta varten on tehtävä ensin kuitenkin valinta oman ajattelun suhteen, kuten Juhani Töytäri opastaa kirjasessaan ”Saavutusten seikkailu: Näin pääset minne haluat” (2003). Jos ajattelet, että et uskalla - et uskalla. Ajattelet pystyväsi – ja pystyt. Tämä yksinkertainen, mutta tehokas taito on käytettävissä meillä jokaisella yksittäisenä ihmisenä. Samalla tavalla valinnan teko koskee koko maakuntaamme ja yhteistä kehitystahtoa. Uskotko siihen, että Kainuusta tulee menestyvä ja houkutteleva maakunta, jonka muuttovirta kääntää suuntansa?
Muutoksen tai tavoitteen saavuttaminen voi vaatia paljon työtä, opiskelua, yrittämistä, epäonnistumista ja taas yrittämistä. Hehkulampun keksinyt Edison yritti 12 000 kertaa, ennen kuin sai hehkulampun palamaan. Hänen apulaisensa kehotti Edisonia luopumaan yrityksestä jatkuvien epäonnistumisten jälkeen, mutta Edisonin mielestä jokainen epäonnistuminen tarkoitti onnistumisen lähentymistä taas yhdellä askeleella. Yrittäjä on yrittäjä siksi, koska hän yrittää aina uudestaan. Epäonnistumisen jälkeen tulee uusi yritys, koska yrittäjäpersoona uskoo omaan päämääräänsä. Ehtona on se, että usko voittoon on luotava ja pidettävä yllä tosissaan, eikä vain testimielellä. Jos uskot että et onnistu tai että onnistut, olet aina oikeassa.
Missä Sinä olet oikeassa nyt?
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Asiaa iloisesta hännän huiskusta ja kakkakeväästä.
Olen joskus nähnyt Sveitsissä ja muutamissa muissakin Euroopan maissa, että koirankakkapusseja (maatuvia sellaisia) on hauskoissa automaattitelineissä koirienn ulkoilutusreittien varsilla. Kätevää. Voisiko tämä toimia meillä Kajaanissa ja Kainuussa? Nimittäin usein kakka jää keräämättä, kun pussi on unohtunut kotiin.
Kun koira kakkii lattialle, mitä tehdä? Ehkä maton voisi hivuttaa tekeleen päälle huomaamattomasti ja unohtaa koko haisevan, lämpimän ongelman. Olla vain, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ongelmaan voisi reagoida vasta, kun on pakko. Tai ehkä joku muu voisi hoitaa ongelman pois päivä järjestyksestä. Tai toisaalta, sitten voisi tarttua toimeen, järjestää siivousvälineet esille, kärsiä hajusta hiukan enemmän mutta lyhyemmän aikaa. Ehkä pitäisi liata käsiä hiukan. Mutta ongelma olisi samoin tein hoidettu. Hyvin usein ongelmien lykkääminen on helpompaa, kuin niihin välittömästi tarttuminen. Ongelmien lakaiseminen maton alle hautumaan ei auta. Sillä herra Joku Muu on myös poistunut keskuudestamme, eikä hän tule auttamaan. On ihan itse tarttuvat ongelmiin, jotka ovat tässä ja nyt.
Mutta nämä kakkakoneet ovat myös positiivisen ajattelun mestareita. Työskentelin aikaisemmin koiraystävällisessä toimistossa, jonne koirakaverit tulivat töihin meidän mukanamme. Parhaillaan töissä kävi viisi huiskuhäntää, pyyteettömästi ilman palkkaa. Koirien joka aamuinen riemukas kohtaaminen toimistolla oli iloista katseltavaa. Riemukasta hännänhuiskutusta, hentoja kuonokosketuksia ja pieni yhteinen leikki tai paini jälleen näkemisen kunniaksi. Ilmeistä pystyi lukemaan ajatukset: ”Ihanaa, kun sinä tulit tänään töihin. Mahtavaa nähdä taas!”, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta oli kulunut vaivaiset 16 tuntia. Ajattelin usein, että voi, kun mekin, ihmiset saisimme samanlaisen riemun joka aamu töihin tullessamme ja nähdessämme työkavereiden kasvot. Meillä on paljon oppimista koirilta.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Latistuksen mankeli vai yllätysmuna?
Olemme tehneet yhteistyötä filosofi Esa Saarisen kanssa jo kuuden vuoden ajan, vuosittaisena pääprojektinamme Kyproksella järjestettävä Tulenkantajat –seminaari. Seminaari kokoaa heinäkuussa yli 100 eri alojen osaajaa, tulevaisuuden tekijää ja uusien haasteiden edessä olevaa esimiestä Pafokselle viikon mittaiseen seminaariin. Seminaarilla ei ole varsinaista kurssiohjelmaa, vaan sen sisältö perustuu ajattelua avaaville kertomuksille sekä osallistujien keskinäisille keskusteluille ja kokemusten vaihdolle. Seminaarin voima onkin sen aikaan saama ajattelun liike ja oivallus siitä, miten oma ajattelumme näkyy suoraan toiminnassamme.
Arkielämä kulkee tasaista uomaa pitkin ja vuosi vuodelta aika tuntuu kuluvan nopeammin. Suoritamme päivittäin pieniä tehtäviä, joita olemme itsellemme antaneet ja vertaamme itseämme alituisesti muihin ihmisiin. Meille ihmisille on jostain kumman syystä muodostunut sellainen olettamus, että negatiivisuus synnyttää energiaa tekemiseen. Yritämme kaivaa itsellemme vauhtia syvistä pohjamudista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Negatiivinen ajattelu synnyttää negatiivisia tuloksia.
Negatiivinen ajattelu on niin juurtunut ihmismieleen, että uuden idean tai positiivisen ajatuksen tullessa mieleen, tiedämme jo odottaa latistuksen mankelia. Latistuksen mankeli teilaa kaiken uteliaisuuden, innokkuuden ja rohkeat kokeilut. ”Ei se kannata.” ”Luuletko, että sinusta on siihen?” Näistä lausahduksista tunnistat latistuksen mankelin. Joskus se ei edes tarvitse sanoja – pelkkä katse tai rivien väli lannistaa.
Olemme niin tottuneita negatiiviseen ajatteluun, että emme itse edes huomaa sitä. On niin paljon helpompi antaa latistava kommentti kuin olla positiivinen ja kannustava. Toimimme totutulla tavalla emmekä oikeasti ajattele mitä vaikutuksia sanoillamme tai käytöksellämme voi olla toisiin ihmisiin. Kiire on hyvä selitys, sille miksi aina ei ole aikaa keskittyä omaan käytökseen. Mutta kuka kiireen meidän mieleemme oikeasti tekee?
Miten voisimme synnyttää toiminnallamme latistuksen sijaan yllätysmunatunnelmaa? Edelleenkin ihmettelen miten folioon pakattu munanmuotoinen suklaa, jonka sisällä on turha lelu, saa ihmiset innostumaan ja ilon kasvoille? Muistele vaikka omia kokemuksiasi: hetkessä ajatukset hyppäävät positiivisiksi ja tunnet silmiesi kirkastuvan. Miten voisimme saada aikaan samanlaista tunnelmaa sanoillamme, toisten huomioon ottamisella ja kannustavalla asenteella? Ja voisiko se synnyttää sivutuotteena jotain aivan uutta?
Lisätietoja Tulenkantajat-seminaarista osoitteessa www.tulenkantajat.com
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Vaatimatonta kateutta
Kahveille kutsuttu vieras pääsee syömään emännän vastaleivottuja kanelipullia useimmiten monivaiheisen toimintakaavan kautta. Ensin emäntä pyytää tupaan peremmälle ja kysellään kuulumiset puolin ja toisin. Sitten paikallisia tapahtumia koskevan tiedonvaihdon ja kahvin kaatamisen jälkeen emäntä kehottaa istumaan pöytään. Säätieteellisen keskustelun päätteeksi emäntä kehottaa ottamaan pöydänantimia, jolloin pullista otetaan se pienin tai korkeintaan keskikokoisin. Toinen pulla nautitaan vasta, jos emäntä mainitsee, että voi ottaa lisää.
Tämä toimintajakso kuvaa harmittomalta ja hieman huvittavaltakin osaltaan hyvin vaatimattomuuden kulttuuriamme. Vaatimattomuus aiheuttaa kuitenkin myös usein, että on esimerkiksi vaikea löytää sopivia sanoja kehua ja toisella ottaa kehuja tai kiitosta vastaan. Kun kaveri huomaa ja mainitsee toisella olevan uuden kivannäköisen paidan, sen sijaan, että toteaisimme kehujalle takaisin, ”eikös olekin muuten kiva ja sopii hyvin näihin housuihin”, alamme vähätellä uutta hankintaa ja kerromme, kuinka paita on jo vanha ja halvalla ostettu. Sitten odotamme, että toinen jatkaa kehumista ja itse jatkamme vähättelyä.
Vaatimattomuus on tärkeimpiä hyveitämme niin hyvässä kuin pahassa. Vaatimattomuus yhdistetäänkin usein suomalaisessa ja kainuulaisessakin toimintakulttuurissa huonoon itsetuntoon. Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut teoksessaan Hyvä itsetunto (WSOY: 1994), että vaatimattomuuden korostamisessa on kuitenkin hyvän tai huonon itsetunnon sijasta kysymys usein käytöskulttuurista.
Vaikka nöyrä ja vaatimaton käytös on usein tapa osoittaa, että emme pröystäile ja todellisuudessa asiat ovat paremmin kuin annamme ymmärtää, se voi viedä meiltä aitoja mahdollisuuksia onnistumisen, hyväksynnän ja menestymisen kokemiseen. Omat opitut tavat, usein kohteliaisuuksiksi tarkoitetut, ovat usein toiveiden ja toiminnan tiellä.
Usein saatammekin pelätä, että herätämme puheillamme tai teoillamme kateutta. Toisen toiminta voi ja saa herättää kuitenkin kateutta, sillä on jokaisen oma asia, miten kateudesta syntyvän energian käyttää: maton vetämiseen toisen alta vai laittamalla paremmaksi. Toisen menestyminen ei useimmiten ole itseltä pois. Kateus on jopa voimavara, jos ottaa sen kannustimena tehdä itse asiat paremmin tai eri tavalla. Kisailla voi niin toisten kuin itsensä kanssa keskittymällä omaan tekemiseen, ja terve kilpailu on jopa kehittymisen elinehto.
Sinun kykyjäsi ja unelmiasi ei tunne kukaan muu niin hyvin kuin sinä. Myös yritystoiminnan alussa omaa osaamista, palvelua tai tuotetta ei tuo yleensä aluksi kukaan muu esille kuin yrittäjä itse. Pidät siitä, missä olet hyvä. Ja olet hyvä siinä, mistä pidät. Samalla tavalla koko Kainuussa on tunnistettava ja otettava käyttöön omat vahvuutemme. Alueemme ihmisiä, osaamista, palveluita ja tuotteita on tuotava rohkeasti esiin kateutta pelkäämättä. Kukas sen kainuulaisen kissan hännän nostaa ellei kissa itse?
Marisanna
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Tuntuu, että oravanpyörä pyörii arjessamme tällä hetkellä entistä nopeammin ja nopeammin. Koko ajan on hirvittävä meno päällä. Yhtä aikaa on oltava siellä ja täällä. Eilistä ei kukaan muista, kun ajatukset ovat jo huomisessa tai juoksevat jo paljon kauempana tulevaisuudessa. Kotona ei enää ehditä istua päivällispöytään yhdessä perheen kanssa, kun jokaisella on kiire töiden ja koulun jälkeisiin harrastuksiin. Jokainen nappaa ruokansa, yksitellen, nopeasti mikron kautta ja taas mennään.
Mistä tämä sinkoilu ja kiire ovat meihin oikein tulleet?
Milloin viimeksi olet muistanut kohdata itsesi? Kysyä; mitä minulle kuuluu? Onko minulla kaikki hyvin? Kuljenko elämässäni siihen suuntaan mihin haluan? Mistä unelmoin? Ja jos jatkan tätä tietä, tulenko saavuttamaan nämä unelmani?
Luin vähän aikaa sitten Tapio Aaltosen, Heikki Pajusen ja Kallu Tuomisen kirjan Syty ja sytytä. Tässä kirjassa kytee kipinä. Kipinä, mikä johtaa meidät oikealle polulle kiireellisen elämän kierteestä. Kohti unelmia. Kirjassa todetaan, että arjen valinnoissa meitä ohjaavat vahvasti yleiset arvostukset, ympäristön ja työyhteisön odotukset. Oravanpyörä on valmis nielaisemaan meidät. Onnen ja sisäisen rauhan löytäminen arjesta vaatii kuitenkin itsensä tutkiskelua, hiljentymistä ja pieniin onnistumisiin pysähtymistä. Onnekas on se, joka löytää oman sisäisen tulensa. Tämän sisäisen tulen avulla saat itsesi syttymään ja mitä todennäköisimmin innostat myös ihmisiä ympärilläsi. Unelmien tavoittelu on alkanut.
Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonia? Moni unelmoi, että jäisi eläkkeelle, matkustaisi maailman ympäri, olisi enemmän perheen ja ystävien kanssa, toisaalta hyvin usea meistä jatkaisi työtään. Usein kuulee sanottavat sanapareja ”…sitten kun…sitten teen…jos olisi…”. Elämän suuria päätöksiä on helppo lykätä. Tällöin elämän sisäinentuli palaa vain vaivoin. Liekki lepattaa mutta ei roihua. Pahimmassa tapauksessa tuli on laantunut hiillokseksi. Joskus todellisen haaveen ja unelman toteuttaminen ei vaadi muuta kuin asennemuutoksen ja sen sisäistämisen, että muutoksia voi tehdä pienin askelin.
Intotalon valmennuksissa ja omalla esimerkillämme olemme yrittäneet Intotalolla tuoda esiin pienten muutosaskeleiden merkitystä. Seuraten Mahatma Gandhin suurta ajatusta: ”Meidän itse on oltava se muutos, mitä maailmalta haluamme. Se vaatii meiltä rohkeutta ja jääräpäisyyttä”.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Arvokkaita ajatuksia
Syvällä sisimmässä vaikuttavat perusarvomme muovaavat lopulta sen mitä ihmisinä, työntekijöinä, yrittäjinä ja johtajina olemme. Olet sitä mitä arvostat. Usein luulemme tietävämme mitä omat elämän arvomme ovat, mutta niitä tarkastellessa huomaammekin, että ne ovatkin vain ihanteita. Monille arvot ovat jotain, mitä haluaisimme olla tai mihin haluaisimme uskoa, mutta käytännön toiminnassa toimimme ja ajattelemmekin vastoin ihanteitamme.
Jyväskylän yliopiston perheyrittäjyyden professori Matti Koiranen on tutkinut suomalaisen perheyrittäjyyden arvoja. Kysymyksessä, jossa haluttiin selvittää mitkä ovat olleet voimakkaimmin yrityksen selviytymiseen ja menestymiseen vaikuttaneita arvoja, esiin nousivat mm. rehellisyys, luotettavuus, laatu ja uutteruus. Ainoa asia, joka ei kymmenen tärkeimmän arvon joukossa näkynyt, oli aina kaikissa lehtiartikkeleissa kiitetty yritysten voimavara eli työntekijät.
Valmennuksissa käydyissä keskusteluissa pirun pienten yrittäjien arvot eivät eroa paljon perheyrittäjien arvoista. Tärkeimpinä arvoina ovat asiakkaiden palveleminen ja työn tekeminen. Suorittamiseen liittyvät arvot kumpuavat jo pitkältä historiasta, mutta arvona halu palvella asiakasta ilahdutti ainakin minua. Asiakkaan palvelemisen ja työn tekemisen yhdistäminen käytännössähän tarkoittaa, että me asiakkaat saamme parasta mahdollista mitä pyydämme.
Arvokeskusteluissa sivulauseissa kuului kuitenkin aina vähän väliä kommentti: ”Mutta pitäähän sitä rahaakin tehdä.” Median rummuttaessa vaikeita taloudellisia aikoja, yrittäjän mieli alkaa tehdä työtään ja ohjaa ajattelua ylevistä arvoista raakaan rahan tekemiseen. Ja rahaa yrittäjän pitää osata ajatellakin. Oman kokemukseni mukaan monen pienyrittäjän ongelma on, että he eivät arvosta omaa työtään riittävästi – vaan myyvät omaa osaamistaan liian halvalla. He tekevät työnsä laadulla, uutterasti asiakasta palvellen, mutta korvaus työstä ei ole riittävä.
Tässäpä onkin yrittäjän arvojen dilemma. Asiakas on kuningas, jonka edessä tulisi polvistua joka kerta hänen suodessaan huomionsa puoleesi. Samalla pitäisi löytää itsestään sisäinen ahne paskiainen, joka hamuaa asiakkaan kukkarosta hänen viimeiset roponsa yrityksen kassaan. Pitäisikö asiakkaan laskuttamisesta tuntea huonoa omaatuntoa?
Jotta arvot eivät jäisi vain ihanteiksi, on niitä pystyttävä tarkastelemaan jatkuvasti. Hyvä työkalu omien arvojen käytännön toteutumisen mittaamiseen on oma kalenteri. Käy läpi omat arvosi ja avaa sen jälkeen oma kalenterisi – vaikka viime viikolta. Palauta mieleesi viikon aikana tekemäsi valinnat ja eri asioihin käyttämäsi aika. Jos arvoissasi on mainittu perhe – kuinka paljon olet käyttänyt aikaa perheesi kanssa?
Ollis Leppänen
Kirjoittaja on yrittäjyyden valmennuskeskus Intotalon valmentaja. Hänen elämänarvonsa ovat usko ihmiseen, itsensä ylittäminen, kainuulaiset juuret ja tasapaino elämässä.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Mitä tarkoittaa mitä?
Miksi lapset leikkivät mielellään perinteisiä leikkejä ja yksinkertaisilla leluilla, vaikka heillä on kotonaan kasoittain automaattisesti toimivia leluja ja koneita? Kun noita vempaimia painetaan napista viihdyttävän äänen, kuvan tai liikkeen syntymiseksi, ne eivät kiehdo pitkään, koska ne eivät innosta synnyttämään uusia leikkejä. Luovuus syntyy puutteesta, ei runsaudesta. Uuden innovoijat aloittavatkin yleensä tyhjin käsin.
Vallankumoukset eivät ole alkaneet kuningashuoneista, vaan yksittäisten ihmisten unelmista, intohimosta, tavoitteista ja tarpeista. Nousevat yritykset ja alueet menestyvätkin vanhan parantelun sijaan luomalla uusia toimintamalleja. Uudet toimintakonseptit eivät synny useinkaan suunnitellun prosessin kautta, vaan sattuman, halun, uteliaisuuden, kunnianhimon tai tarpeen yhdistelminä. Kuilu kuviteltavissa ja tehtävissä olevan välillä on pienempi kuin ajattelemme. Tekijän on oltava siis myös uneksija.
Tämän ajatuksen kanssa olen kulkenut luettuani Gary Hamelin kirjaa Vallankumouksen kärjessä (WSOY: 2001). Hamelin mukaan niissä organisaatioissa ja alueilla, joissa on alettu kysymään enemmän mitä kuin miten, on ajattelumallimuutoksen seurauksena siirrytty aivan eri tasolle uuden luomisessa. Kysymällä itseltämme ja toisiltamme miten, käytämme aikaan sen pohtimiseen, miten teen jotakin, miten toimin tai miten tehokas olen. Moni unelma, hanke ja yritys ovat jääneet toteutumatta, koska on pohdittu liian pitkään, miten se toteutetaan. Tavoitteelle pitää tietenkin suunnitella sekä sopia toteuttamiskeinot. Mutta jos niistä tulee pääasia tavoitteen sijasta, hyvä tarkoitus hautautuu menettelytavoista, toteutusongelmista ja jälkiseuraamuksista keskusteluun sekä lopulta kaikkien osapuolien turhautumiseen.
Kun taas kysymme mitä, voimme saada vastauksina lisää mahdollisuuksia, uusia kumppanuuksia tai esimerkiksi uutta tekniikkaa. Yrityksille se tarkoittaa keskittymistä siihen, mistä syntyy uutta liiketoimintaa, jotta ei vain yritetä repiä palaa kilpailijoiden osuuksista ja käytetä energiaa heidän tekemistensä seuraamiseen. Useimmat menestyneet ja uutta työtä tarjonneet yritykset tai organisaatiot ovat olleet ja ovat pioneereja omalla toimialallaan tai alueellaan. Niissä olleet ihmiset ovat nähneet ja tehneet sen, mitä muut eivät ole nähneet, uskoneet tai uskaltaneet. Kainuun maakuntalaulussa kajahtava kehotus ”meidän on uudesta luotava maa ” kertoo juuri tästä, ja se kannustaa pohtimaan sitä, mitä me itse näemme Kainuussa tulevaisuudessa.
Suunnitellessamme uusia tavoitteita, mietimme kuitenkin usein, miten muut suhtautuvat asiaan tai miten monilla eri tavoilla homma voi epäonnistua. Jos näitä ajatuksia kuitenkin tulee, on hyvä muistaa, että virheistä oppii. Ja jos ei tee virheitä, ei tee mitään muutakaan. Mokaamisesta voidaan jopa palkita, kuten aiomme tehdä jälleen kerran Intotalon tulevilla 6-vuotissynttäreillä Kajaanissa: Vuoden Tiimin, Vuoden Projektin ja monen muun tapauksen lisäksi palkitsemme aina myös Vuoden Kultamunauksen! Suoraan sanottuna mokien tekemistä voi jopa toivoa, sillä menestyjät tekevät eniten virheitä. Sitä ennen on kuitenkin otettava myös se riski, että se, mitä haluaa tapahtuvan, onnistuu.
Mitä sinä haluat tapahtuvan?
Marisanna
p.s. Tervetuloa kaikki yrittäjähenkiset persoonat juhlimaan Intotalon 6-vuotissynttäreitä la 21.2. BePoppiin!
tiistai 10. helmikuuta 2009
OPPINUT VOITTAMAAN
Oppimisen vallankumous, se on alkanut. Se vyöryy eteenpäin ja kasvaa lumipallon lailla. Napaten mukaansa meidät kaikki, sinutkin. Halusitpa sitä tai et. On tullut aika vääntää nupit kaakkoon ja haastaa itsensä sekä oma yhteisö oppimisen elinikäiselle tielle. Nämä ajat tarjoavat, joskus jopa pakottavat, meidät pois oppimaan vanhoista tavoista ja uskomuksista, kannustaen oppimaan uutta ja kehittymään.
Kuka sanoi, että meidän on mentävä kursseille tai koulutuksiin oppiaksemme? Oppimistilanteita ja haasteita voi löytää jokapäiväisistä arkisista tilanteista, kunhan vain pystymme huomaamaan nämä ympärillämme. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja kenen kanssa tahansa, kunhan vain muistaa pitää mielen vastaanottavaisena. Tärkeintä on kuitenkin halu oppia.
Meillä Intotalolla on aloittanut uusi, tulevien yrittäjien porukka. On ollut innostavaa huomata uuden Ensiaskel ryhmän kanssa, miten pienet ja isot unelmat voivat saada siivet. Oman yritysidean ideointi ja kehittely on haastanut koko ryhmän oppimaan uutta kirjoista, käytännön tilanteista ja ennen kaikkea toinen toisiltamme. Konkreettisten asioiden lisäksi, tulevien yrittäjien on opittava myös menestymisen taito. On annettava itselle vapaus onnistua ja menestyä. Myös voittamaan täytyy oppia. Aivan kuten urheilujoukkueen finaaliottelussa, peliaikaa on jäljellä enää muutama sekunti, aikaa on enää vain yhdelle hyökkäykselle vastustajan päätyyn. Yhtäkkiä pallo tulee sinulle. Sinulla on elämäsi mahdollisuus ratkaista peli joukkueesi hyväksi. Oletko silloin valmis? Oletko valmis voittamaan? Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä ratkaiseva siirto, ehkä sijoittaa pallo yläkulmaan maalivahdin taakse, ratkaiseva viimeinen laukaus, täytyy olla valmis, valmis voittamaan.
Myös yrittäjälle on tärkeää onnistua, menestyä ja uskaltaa voittaa. Näitä taitoja opettelemme myös Ensiaskel-yrittäjä porukan kanssa. Varsinkin nyt Kainuussa tarvitaan niin pelinrakentajia kuin ratkaisijoita. Tarvitsemme pelaajia, jotka uskaltavat laukoa silloin, kun siihen on mahdollisuus. On jännittävää jäädä seuraamaan, kuinka monta ratkaisijapelaajaa Ensiaskel yrittäjistä nousee Kainuuseen. Ja varmaa on, että kun onnistumisia tulee ja voittajia syntyy, ilo on meidän kainuulaisten yhteinen riemu. Meillä onkin näihin onnistumisiin ja menestymiseen täällä Kainuussa oiva mahdollisuus, sillä mitä luultavimmin onnellisuus luo enemmän menestystä kuin menestys onnellisuutta.